Elämää ennen koiraa....

Kun aloin miettiä itselleni sopivaa rotua, oli minun otettava huomioon avopuolisoni paha eläinallergia. Aloin tutkia kirjoja ja nettisivuja, mistä saisin hyvää tietoa "ei-niin-paljon-allergisoivista" roduista. Vehnäterrieriä ja villakoiraa sieltä tuli kun hakemalla haki. Kumpikaan rotu ei tuntunut ominaisuuksiltaan mieleiseltä. No sitten aivan sattumalta päädyin vesikoirat ry:n sivuille ja aloin tutkia niitä tarkemmin. Mielenkiintoni heräsi. Aloin kahmia tietoa espanjanvesikoirasta ja kohta minulla oli kertoa faktoja tästä rodusta myös avopuolisolle, jonka kanta oli tiukka EI. No, minä, joka on koiran halunnut pikkutytöstä asti, en antanut periksi. Äitini oli myös allerginen, joten lapsuudenkodissa en myöskään koiraa saanut. No mutta sitten alkoi perroihin tutustuminen ja testaus tuleeko allergisia oireita. Ensin saatiin silloinen naapuri, jolla oli kaksi perroa, käymään meillä kahvilla koirineen. Ei tullut allergioita. No sehän ei vielä meinannut mitään. Alettiin kartoittaa, että olisiko jossain enemmän koiria ja mahdollisesti pentuja. Edellytyksenä oli tietenkin ettei paikassa saanut olla muita eläimiä. Se osottautui hankalaksi, mutta kyllä etsivä löytää. Tampereelle asti ajettiin ja siellä oli perro-emo viiden pentunsa kanssa meitä vastassa. ALLERGIOITA EI TULLUT!! Aloin olla jo varma rodusta, mutta mies pisti vielä vähän hanttiin. Ei uskonut itsekkään, että mitään allergisia oireita ei tullut, kun kuitenkin yleensä koirista oireet olivat todella rajuja. No, minähän aloin jo siinä vaiheessa mailailemaan kasvattajille tulevista pentueista(). Kasvattajien sivuja plärättyäni, vastaan tuli Kennel Concurrido. Otin sinne yhteyttä ja käytiin siellä juttelemassa ja tutustumassa heidän koiriinsa. Siinä tuli taas yksi todiste epäluuloiselle miehelle; paikanpäällä oli tuolloin seitsämän koiraa. Aikamme juteltua, varmistui myös se, että täältä minä kyllä koiran haluan. Kesti jonkun aikaa ennenkuin ilmoitus syntyvästä pentueesta tuli. Toivoimme kovasti että pentuja syntyisi tarpeeksi. 16.6.2007 saimme ihanan ilmoituksen; pennut ovat syntyneet ja yksi niistä olisi varattu meille. Emme olisi millään malttaneet(tai siis minä)odottaa että pentuja pääsee katsomaan. Taidettiin käydä neljä kertaa katsomassa pentuja ennen luovutusta. Kun Vida vihdoin tuli kotiin, niin olin onneni kukkuloilla; NYT MINULLA OLI OMA KOIRA, koira josta olin haaveillut siitä lähtien kun opin puhumaan. Nyt unelma on toteutunut, vihdoin!

Rodusta(omat kokemukseni):

Rotuna espanjanvesikoira on juuri sitä mitä koiralta haluan(puhun nyt enimmäkseen Vidasta saamien kokemuksien pohjalta, mutta myös Vidan kautta tutustumiini perroihin, koska kaikki rodun edustajat joihin olen törmännyt, ovat olleet äärettömän erilaisia, joten yleistää ei voi!) Kuitenkin tähän mennessä voisin sanoa, että koira on äärettömän fiksu ja se soveltuu mihin tahansa harrastukseen, mitä vaan omistaja haluaa harrastaa. Sen verran aktiivinen, että tarvitsee tekemistä jokaiselle viikonpäivälle. Muuten keksii kyllä sijaistekemistä. Sosialistaminen on meillä ollut hieman huonoa, mistä luultavimmin johtuu Vidan arkuus(<-ehkä hieman ei-kuvaava sana, tykkäämättömyys voisi olla kuvaavampi) vieraita kohtaan. Eli siis sosialistaminen on pentuaikana hyvin tärkeää. Hetken aikaa espanjanvesikoiran omistajana olleena voin sanoa rotua miettiville, että jos ensimmäinen kysymys on: "paljonko sitä tarvitsee lenkittää"? niin suosittelen toista rotua, mutta jos haluaa harrastaa ja mennä koiran kanssa, rotu on mitä mainioin! Loppuun voisin vielä laittaa, että kasvattajilta saa paljon hyödyllistä tietoa koirista, joten kasvattajatkin ovat syytä valita, niin että kokee saavansa tarpeeksi tietoa, apua ja tukea koiran kanssa, koska apu saattaa olla tarpeen monissa tilanteissa...