Vida katsoo minua katseella "joko mennään", no mennään tietenkin. Kun päästään metsään on into suuri, mutta silti katse jatkaa kysyen "miksi me emme käy enää siellä hallilla?". Voin vain kuvitella, mikä on ilo ja riemu ja HUUTO siinä vaiheessa kun hallille taas päästään. Energiaa on yltäkylläisen paljon. Lenkkiä hihnassa, lenkkiä irti metsässä, haistelua, leikkiä, mitä vielä? Mikään ei riitä, mikään ei ole onnistunut väsyttämään kunnolla neitiä. Yksi ilta Vida pyöritteli aktivointipalloa 2,5 tuntia! Näin meillä juoksut etenee. Onneksi ei ole enää kuin kaksi viikkoa.